lauantai 23. tammikuuta 2016
Soseutettu kukkakaalikeitto
Tähän olen saanut inspiraation monestakin lähteestä. Esimerkiksi Nieminen-Sukula-kirjasta Vege! sekä ihan itse kyhätystä paahdetusta valkosipulikeitosta. Fuusiota tai synteesiä siis, mutta oma sovellus.
1 sipuli (kelta- tai banaanisalottisipuli) kuutioituna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
loraus oliiviöljyä
1 hapahko, vihreä omena
1 kukkakaali
1-2 tl curryjauhetta
0,5 - 0,6 dl kasvislientä tai kananlientä
2 dl kermaa tai kookosmaitoa
suolaa ja pippuria myllystä
ruisleipäkrutonkeja
Jos hauat keitolle vielä itämaisemman leiman, voit lisätä mausteisiin vielä Garam masalan, jeeran ja korianterin. Makuasia. Myös chili tai cayennepippuri käyvät hyvin, jos olet tulisen ystävä tai jos talvinen pakkaspäivä yksinkertaisesti sitä vaatii.
Kuori ja kuutioi omppu, pilko kukkakaali. Freesaa kaikki kasvikset ja mausteet öljyssä. Lisää liemi ja kerma ja hauduta vielä hetki. Soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella, tarkista maku ja tarjoile ruiskrutonkien kera.
Omenasta ruoka saa lähinnä happoa ja hieman rakennetta. Hapon voi lisätä muutenkin esimerkiksi vaikka valkoviinin muodossa tai sitruunaa lisäämällä. Rakennetta puolestaan saa lisäämällä kasvisten määrää tai suurustamalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kaiken perusta
Tervetuloa vanhasta uuteen! En malttanut luopua vanhoista resepteistäni, sillä niiden luomiseen on mennyt 13 vuotta ja suurin osa resepte...
-
Tämän ohjeen löysin 1980-luvun puolivälissä ruotsalaisesta Allt om Mat-lehdestä. Ruoasta tuli välittömästi perheemme suursuosikki ja sit...
-
Päätin ostaa pakkauksen karjalanpaistilihoja ja tehdä niistä kaikkea muuta kuin perinteistä karjalanpaistia. Ensinnäkin lihakset saivat m...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti