Possun siäfilettä n. 200 g per ruokailija
1 dl jasminriisiä per ruokailija
0,5 dl kuohukermaa per ruokailija
50 g Aura-Gold-juustoa per ruokailija
Pari säilykepersikkaa per ruokailija
Vihreitä papuja
Valkosipulia, muutama kynsi
Otetaan kotimaista possun siäfilettä mukava määrä per ruokailija. Esimerkiksi noin 200 g. Putsaa fileestä kalvot pois ja pätki noin 4 cm paloiksi. Suolaa ja pippuroi myllystä.
Keitä riisi alkuperäisen ohjeeni mukaisesti, eli reilusti pesua, keittoa 1+12+12 min.
Huuhtele ja valuta tuoreet vihreät pavut. Ota filepaloihin pannulla kaunis pinta molemmin puolin. Tietenkin mieluusti voissa. Nosta lihanpalat pois pannusta ja kippaa tilalle pavut ja valkosipulinkynnet. Nosta myös nämät pois ja laita pannuun homejuusto ja kerma. Sekoittele, kunnes kastike on mukavan näköistä. Palauta myös lihanpalat pannulle ja anna kypsyä loppuun miedolla lämmöllä. Lisää ihan lopuksi vielä paistetut pavut ja valkosipulin kynnet.
Kasaa lopuksi anos lautasille: keko riisiä, muutama lihanpala, pavut, kastike ja persikanpuolikkaat. Tarjoile mukavan punaviinin kera. Esimerkiksi Santiago, Syrah-Cabernet-Malbec Chilestä. Melko voimakas viini, mutta suolaisen kastikkeen kanssa ihan kiintoisa yhdistelmä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kaiken perusta
Tervetuloa vanhasta uuteen! En malttanut luopua vanhoista resepteistäni, sillä niiden luomiseen on mennyt 13 vuotta ja suurin osa resepte...
-
Tämän ohjeen löysin 1980-luvun puolivälissä ruotsalaisesta Allt om Mat-lehdestä. Ruoasta tuli välittömästi perheemme suursuosikki ja sit...
-
Päätin ostaa pakkauksen karjalanpaistilihoja ja tehdä niistä kaikkea muuta kuin perinteistä karjalanpaistia. Ensinnäkin lihakset saivat m...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti