keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Broilerinkoipiconfit
Tämä ohje saattaa olla kopioitu jostain, mutten millään muista mistä se voisi olla. Olkoot siis oma, tills vidare.
Jos sattuu ostamaan esim. ankkaconfit-purkin, niin se upea rasva kannattaa tietenkin säästää ja käyttää tähän safkaan. Samoin, jos paistaa ankanrintaa pannulla, niin ylijäävä rasva pitää ehdottomasti ottaa talteen.
Suolaa ja pippuroi broilerinkoivet ja asettele padan tai uuninkestävän vuoan pohjalle. Kaada päälle yllä mainitut rasvat, tai jos niitä ei ole, niin ihan pelkkä rypsiöljykin käy.
Sitten vain uuniin pariksi tunniksi ainakin. Taaskaan ei haittaa, jos menee vaikka tuplaksi tuo aika. Uunista ulos ja jäähdytyksen kautta jääkaappiin yön yli. Koivet kaivetaan sitten varovasti esille ja kovettunut rasva kaavitaan varovasti pois. Sillä aikaa, kun väkästelee lisukkeita, niin koivet vain grillivastusten alle uuniin ja vähän väriä pintaan ja muutenkin lämpöä kintuille. Sulaa muuten suuhun.
Periaatteessa vastaavan voi tehdä myös vaikka lohen selkäfileestä. Siinä ei tietysti ole noita koossa pitäviä luita, mutta jos palat saa ongittua ehjänä öljyn seasta, niin aika namia on se.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kaiken perusta
Tervetuloa vanhasta uuteen! En malttanut luopua vanhoista resepteistäni, sillä niiden luomiseen on mennyt 13 vuotta ja suurin osa resepte...
-
Tämän ohjeen löysin 1980-luvun puolivälissä ruotsalaisesta Allt om Mat-lehdestä. Ruoasta tuli välittömästi perheemme suursuosikki ja sit...
-
Päätin ostaa pakkauksen karjalanpaistilihoja ja tehdä niistä kaikkea muuta kuin perinteistä karjalanpaistia. Ensinnäkin lihakset saivat m...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti